Blogi

Yrttiopisto: tunnista syysmaitiainen

Elämme niin poikkeuksellisia aikoja, että mieli on välillä levoton ja olo stressaantunut. Tällä hetkellä parasta, mitä voin mielenrauhalleni tehdä on lukea ja kirjoittaa yrteistä, oleilla luonnossa lasteni kanssa, istuttaa siemeniä, …

Yrttiopisto: tunnista pihasaunio

Kun kaipaat keittiöösi trooppista tuulahdusta, kerää ja käytä pihasauniota. Pihasaunio (Matricaria discoidea) maistuu ananakselta ja kamomillalta, ja sopii parhaiten jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Kokeile pihasaunioita esimerkiksi vadelman makuparina ja ylläty hienostuneen …

Yrttiopisto: tunnista huopaohdake

On ollut ilo huomata, että kevään villiyrttikursseille on jo nyt tullut mukavasti varauksia. Ihmiset haluavat viettää tyhy-päiviään, polttareitaan ja perheen lomapäiviä tutustuen Suomen luonnon maukkaisiin antimiin ja nauttien luonnosta. Näiden …

Yrttiopisto: tunnista peltokorte

Tällä hetkellä on vaikeaa sanoa, mikä vuodenaika Etelä-Suomessa on. Vettä sataa ja lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Siellä täällä vihertää ja tarkkaavainen voikin huomata, että nokkosen, voikukan, siankärsämön ja vuohenputken …

Yrttihemmottelua vuoden pimeimpään aikaan

Elämme vuoden pimeintä aikaa, joten huomio on helpompi kiinnittää itseensä ja löytää aikaa itsensä hemmotteluun. On mukavampi käpertyä viltin alle teekuppi ja kirja käsissä, kun lähteä tarpomaan Etelä-Suomen harmauteen ja …