Anna Nyman

Biologi ja keruutuoteneuvoja

Olen Anna Nyman, biologi ja yrtti-, marja- ja sienineuvoja. Rakkauteni luontoon on saanut minut perustamaan luonto- ja luontaistuotealan yrityksen Helsinki Wildfoods oy:n, toimimaan ympäristönsuojelullisissa vapaaehtoistöissä, tekemään ympäristökasvatuskoulutuksia isolle kansainväliselle yritykselle ja kouluille, tutkimaan ympäristötekijöiden vaikutuksia perimäämme, kirjoittamaan villiyrttikirjan ja erikoislehden, järjestämään satoja villiruokakursseja- ja luentoja, ja muuttamaan maalle omavaraisuushaaveet taskussa. Tärkein tehtäväni kuitenkin on kaksospoikien kasvattaminen luontoa ja eläimiä kunnioittaviksi ihmisiksi.

Villiyrtti-, marja- ja sieniretket, perheretket, polttarit, tyky-, tyhy- ja tiimipäivät

 

Haluaisitko oppia tunnistamaan yleisimmät Suomen luonnon villiyrtit, marjat ja ruokasienet?

Ruokaa ja rohtoja luonnosta, hyvinvointia villiyrttiteestä, villiyrttien käyttö kotikosmetiikassa

Haluatko kuulla ja oppia hyödyntämään upean luontomme hyvinvointia lisäävistä antimista?

 

Blogissani kerron villiyrteistä ja niiden tunnistuksesta, DIY-vinkkejä, reseptejä, puutarhatarinoita ja luonnonläheisestä elämästä.

Kuinka omavaraisesti ja ympäristöarvoja kunnioittaen voi elää omakotitalossa metsätontilla?

NURMIJÄRVI

Teesekoituksia luonnonantimista 7.3.25 Klaukkala, Nurmijärvi

Yrttikosmetiikkaa 8.3.25 Klaukkala, Nurmijärvi

Villiyrttikurssi 9.5.25 Klaukkala, Nurmijärvi

Villiyrttikurssi Aleksis Kiven kodilla 19.5.25, Nurmijärvi

HELSINKI

Villiyrttikurssi su 4.5.2025 Seurasaari, Helsinki

Äitienpäivän villiyrttikurssi 11.5.2025 Mustikkamaa, Helsinki

Villiyrttikurssi to 15.5.25 Lauttasaaren rantapuisto, Helsinki

Villiyrttikurssi la 17.5.25 Seurasaari, Helsinki

Villiyrttikurssi su 18.5.25 Mustikkamaa, Helsinki

Syventävä villiyrttikurssi ti 3.6.25 Mustikkamaa, Helsinki

ESPOO

 
 
VANTAA
 

Kevään villiyrtit 26.5.2025 klo 17 TÄYNNÄ

Villiyrttikosmetiikkakurssi 16.6.2025 klo 17 TÄYNNÄ

Keskikesän yrtit ja rohdot 7.7.2025 klo 17

SALO

Villiyrttipäivä Muurlan Opistolla 11.6.2025

Kurssit englanniksi: 

Wild herb foraging walk 10th of May 2025 Mustikkamaa, Helsinki

Wild herb foraging walk 20th of May 2025 Seurasaari, Helsinki

Wild herb foraging walk 2nd of June 2025 Mustikkamaa, Helsinki

Advanced foraging walk in Seurasaari on the 13th of June 2025

Hinta: 20-65€

Voit maksaa osallistumisesi myös Smartum, Edenred tai ePassi-edulla. Tee suoritus SmartumPay, MyEdenred tai ePassi -sovelluksessa hakemalla käyttöpaikka Anna Nyman ja valitse kurssin summa. Lähetä maksusta ruutukaappaus osoitteeseen info@annanyman.fi ja varaan sinulle paikan haluamaltasi kurssilta. Huom! Tarkistathan kurssin kohdalta, että kurssilla on tilaa ennen maksun tekemistä. Kulttuuriedulla ei voi maksaa osallistumista Nurmijärven Opiston, Vantaan Opiston tai Slow Food Helsingin retkille.

Kurssit Håkansbölen kartanolla

Vantaan kaupungin omistama Håkansbölen kartanoalue on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö. Alueella sijaitsee  vuonna 1908 valmistunut jugend-tyylinen päärakennus sekä 1840-luvulla valmistuneita sivurakennuksia. Villiyrttikurssilla liikutaan upeassa jalopuuvaltaisessa kartanopuistossa. Kartanoalueella ja sen lähimetsissä järjestettävät kurssit pidetään yhteistyössä kartanomuseon kanssa.

Kevään villiyrtit 26.5.2025 klo 17 TÄYNNÄ

Villiyrttikosmetiikkakurssi 16.6.2025 klo 17 TÄYNNÄ

Keskikesän yrtit ja rohdot 7.7.2025 klo 17

Sienikurssi 4.9.2025 klo 16.30

Sienikurssi 11.9.2025 klo 16.30

Sienikurssi 20.9.2025 klo 10

Järjestän myös yksityisiä kursseja. luentoja ja työpajoja yrityksille ja järjestöille. Lue lisää tarjonnastani täältä. Luonnonantimiin keskittyvä tapahtuma on virkistävä tapa viettää päivää yhdessä ja syventää luontosuhdetta. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy tarjous.

info@annanyman.fi / 050 3523125

Kuusi yrtinaikaa -erikoislehti

Tilaa nyt Kuusi yrtinaikaa -erikoislehti!

Kuusi yrtinaikaa tuo unohtuneet ja uudistetut villiyrttien käyttötavat luonnonmuonasta, ravinnosta, holistisesta hyvinvoinnista, luonnossa liikkumisesta, metsän mystiikasta ja itämerensuomalaisesta mytologiasta kiinnostuneen pohjolan väen saataville. Olemme etsineet käsiimme heidät, joille suullinen perimätieto on kantautunut ja jaamme opit eteenpäin, jotta muistaisimme jälleen luontomme yltäkylläisyyden ja voiman.

Lehden rakennetta kuljettavat pohjoisen uniikit vuodenajat, joista jokainen kutsuu tunnelmoimaan eri tavoin luonnonkasvien pariin. Lehti sisältää henkilöhaastatteluja alan kiinnostavista uranuurtajista ja vie suomalaisten kansantarinoiden kiehtovaan maailmaan. Kasviesittelyissä rakkaimmat liittolaisemme kertovat taikavoimistaan ja kirjavista käyttömahdollisuuksistaan. Syvennymme yrttien käyttöön öljyinä, haudukkeina, uutteina ja suitsukkeina sekä erilaisissa mielen harjoituksissa.

Sienikurssi Espoon Luukissa 13.9.25

Sienikurssi 4.9.2025 klo 16.30, Vantaa

Sienikurssi 11.9.2025 klo 16.30, Vantaa

Sienikurssi 20.9.2025 klo 10, Vantaa

Kurssit englanniksi:

Mushroom foraging walk 6.9.25 at Lakisto nature trail

Hinta: 45€

Voit maksaa osallistumisesi myös Smartum, Edenred tai ePassi-edulla. Tee suoritus SmartumPay, MyEdenred tai ePassi -sovelluksessa hakemalla käyttöpaikka Anna Nyman ja valitse summa 45€ sienikurssille. Lähetä maksusta ruutukaappaus osoitteeseen info@annanyman.fi ja varaan sinulle paikan haluamaltasi kurssilta. Huom! Tarkistathan kurssin kohdalta, että kurssilla on tilaa ennen maksun tekemistä. Kulttuuriedulla ei voi maksaa osallistumista Slow Food Helsingin retkille.

Tervetuloa oppimaan villiyrteistä virtuaalisesti! Nyt voit uppoutua yrttien maailmaan itsenäisesti webinaaritallenteiden avulla. Pääset tutustumaan villiyrttien rohtovaikutuksiin ja hyvinvointia kohottaviin vaikutuksiin kolmessa webinaarissa.

Opi, kuinka takiaiset, voikukat, sikuri, kataja, isohirvenjuuri, pujo, raate, siankärsämö, leppä, ratamot, maitohorsma, vadelma, kurjenpolvi, maarianohdake ja väinönputki voivat tukea ruoansulatuksen toimintaa.

Opi, kuinka matarat. lutukka, nokkonen, mäkikuisma, pyöreälehtikihokki, peltokorte, rätvänä, niittyhumala, ruusujuuri, pihatähtimö ja väinönputki voivat tukea vastustuskyvyn toimintaa.

Opi, kuinka kaura, peipit, lutukka, nokkosenjuuri, poimulehti, nukula, siveydenpuu, rantayrtti, apilat, kehäkukka, luhtavuohennokka ja ruusujuuri voivat tukea hormonitoimintaa.

"Thanks for the wonderful workshop!"
Annette
Agentur Brüggemann
"Suuri kiitos upeasti toteutetusta kurssista, oheisista liitteistä ja ammattitaidostasi aiheen äärellä."
Gun-Maj ja Timo
Sienikurssilaiset
"Kiitos vielä kerran mahtavasta sienikurssista! Oli kiva oppia uutta ja bonuksena tuli vielä maukas sieniateria illalla, joka maistui hyvin koko perheelle."
Saara
KIOS säätiö
"Kiitos mukavasta sieniretkestä ja materiaalista. Sieniretki innosti taas virittämään unohtuneen harrastuksen ruuan keräämisestä metsästä."
Minna
Sienikurssilainen
"Innostava, asiallinen ja keskustelulle avoin ilmapiiri retkellä. Asiantuntevuus välittyi esittelyssä. Suosittelen mielelläni tapahtumaa ystäville ja läheisilleni.
Sirpa
Yrttikurssilainen
"Opin rutkasti uusia asioita lähiympäristöstäni. On hurjaa huomata, kuinka kauas sitä on vieraantunut luonnosta. Kiitos siis silmiä avaavasta retkestä.
Essi
Yrttikurssilainen

Yllätä ystäväsi, perheenjäsenesi tai mielitiettysi ihanalla ja opettavaisella luontoretkellä lähiluontoon! Lahjan saaja voi valita joko sieni- tai yrttiretken.

Villiyrtti- tai sieniretkelle osallistujat saavat vinkkejä sekä hyvinvointiin, ravitsemukseen että kasvien ja sienten biologiaan liittyen. Retkellä kerrotaan myös mielenkiintoisia tarinoita, kuinka tuttuja takapihan superkasveja tai tuttuja metsän sieniä on käytetty aikojen saatossa lääkinnällisessä mielessä ja minkälaisia uskomuksia niihin liittyy. Retkellä oivalletaan myös, kuinka luonnonkasveja tai sieniä voi käyttää helposti kotikokkailussa, taikoa niistä kotikosmetiikka ja hyödyntää muissa arjen askareissa. Retken osallistujille lähetetään e-kirja villiyrteistä tai sienistä retkipäivän jälkeen.

Osta lahjakortti TÄÄLTÄ.

Haluatko antaa lahjaksi perheellesi yksityisen villiyrtti- tai sieniretken? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan teille mieleinen luontoretki.

info@annanyman.fi / 050 352 3125